kuva Katja Haglstam
INCLUSIVE
INCLUSIVE – valoveistos 2016 korostaa monikulttuurisuutta ja moniäänisyyttä voimavarana. Lasiveistos rakentaa
symboolisen sillan eri kulttuurien välillä ja yhdistää ihmisiä ja heidän erillaisia kulttuureja ja taustoja. Haluan veistoksessa välitettyä yhdessä tekemisen viestin. Tavoitteena on teos joka huokuu sitä voimaa mitä voimme saavuttaa yhdessä.
Kutsuin Suomessa asuvia vähemmistökulttuurien edustajia kotiini Fiskarsiin. Joukossa oli myös turvapaikkahakijoita Raaseporista. Kaikkia yhdistää koti Suomessa tai toive siitä. Vietimme iltapäivän yhdessä mm luonnonkivien maalaamisen parissa. Päivän perusteella työstin omaa teostani.
Workshopin lähtökohtana olivat keräämäni luonnonkivet, jotka olin maalannut valkoisiksi. Toivoin että projektiin kutstutut maalaisivat oman näköisensä kiven. Pyrin siirtämään näitä tarinoita vapaasti puhallettuihin lasisoikioihin.
​
​
PROJEKTISSA MUKANA
Karin Creutz , Peter Holley, Albulena Demiri, Airin Bahmani, Yonca Ermutlu Camilla Haavisto, Deepa Panchamia, Yoshimasa Yamada, Anna Shevchenko, Mohammed Al Qeys, Baker, Nimo Abdullahi, Fardosa.
​
TYÖRYHMÄ
Lasitaiteilija ja muotoilija Camilla Moberg
Lasinpuhaltajat Kari Alakoski, Janne Rahunen, Manuel Diemer,
Hionta: Heikki Viinikainen, Nuutajärvi
Konstruktio: Perttu Rista
LED tekniikka: Cariitti Oy
Luonnonkivien työstö : Loimaan Kivi
​
​
MITAT
Leveys 300 cm
Korkeus 180 cm
​
​
MATERIAALI
lasi,luonnonkivi,rautaputki,silikoni,LEDnauha,sähköjohto, vaijeri
​
​
KIITOS
Svenska Lulturfonden
Ralf Ajalin Oy
kuva Katja Haglstam
kuva Lars Rebers